sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Kohti arkea


Hyrrr kun oli kylmä aamu taas. Pilkkusetkin nosteli tassujaan lenkillä. Täytyis Ninnille saada tehtyä välikelin mantteli kun ei kuitenkaan ihan toppakeli ole. Pikku pilkulla vaan taitaa olla nyt kennelyskä. Alkoi eilen köhimään. Otetaan rennommin siis ja pötkötellään.

Päivät on sujahtanut kasaillessa ompsua takaisin paikoilleen. Eli haettiin eskarilaisen kanssa osiin puretut pöydät varastosta ja nyt on makkarissa taas mamman oma valtakunta :) Purin koko ompsun pois varmaan vuosi tai jopa kaksi sitten kun tuli ompelublokki. Sillointällöin olen keittiönpöydän ääressä ommellut. Nyt kun inspis on taas löytynyt niin voisi itselleen tehdä vaatetta. Lapset on jo sitä mieltä, että äidin ehdottamat kuosit on lällyjä. Ainut mikä kelpaa on yksiväriset college- tai joustofroteehousut.

Huomaan pudonneeni kärryiltä "poissaoloaikani". On tullut MIW, silityskalvot ja vaikka mitä. Kangashyllynikin on melkein tyhjä, kangasta mantteleihin löytyy ja muutama yksivärinen trikoo. Kaavapaperi lopussa, koneiden neulat loppu jne. Ei oo ilmasta touhua vaikka moni luulee, että itse tekemällä saa halvemmalla. Onhan nettikangaspuodeissa nyt vaikka mitä ihanuuksia tarjouksessa, mutta pakko malttaa mielensä kun matti kurkisteee kukkaron pohjalla. Nooh, olen tässä kuitenkin nuita muutamaa trikoota tuijottanut sillä silmällä, että eiköhän niistä jotain synny :) 


Niin se arki. Se alkaa meidän perheessä loppiaisen jälkeen. Mies tosin meni jo tänään töihin. Tein itselleni viikonloppuna ruokia valmiiksi pakkaseen jotta turha mässytys vähenisi. En jaksa sen kummemmin laihistella tai muutakaan, mun elämä ei oo fitnestä vaikka siitäkin joskus salaa haaveilin. Ei se tehnyt mua onnellisemmaksi. Nyt keskitytään hyvään pössikseen ja koitetaan tsempata ruokavalion kanssa. Mikä tarkoittaa lääkärin ohjeiden mukaan gluteenitonta, maidotonta, ei punaista lihaa ja mielellään vielä vhh. Askel kerrallaan. Onneksi on tallessa viime keväänä pt:lta saatu tattari/mantelimaitosmoothieohje ja jotain muutakin juurtunut tuonne selkärankaan. 


Aamu lähtee käyntiin kaurapuurolla, marjoilla ja protskulla. Ja tietysti kahvia, mustana ja paljon. Töissä onneksi saan ruoan talon puolesta, mutta on se vaan niin hiilaripainotteista. Pottu, riisi ja makaroni aina isossa pääroolissa. Välipalaksi olen ottanut jogurttia (alpro soya), vähän mysliä ja banaania. Ei paras vaihtoehto, mut rahkan korviketta en ole vielä keksinyt. Yllä näkyvä "meal prepping" on sitten iltoja varten kun töistä tulee nälkäisenä. Tein pakkaseen kanaa ja kasviksia sekä soijarouheesta kaalilaatikkoa. Iltapalana menee monesti jogurttia tai mantelimaitoon tehtyä puddinkia. Tuo aamun protsku ja pudding ovat ainoita joissa sitä maitoa on. Riisiprotskua oon testannu, kiitos ei uppoa. Hissuksiin opetellan uusille tavoille. Joulun mässytyksistä huomasi, että kyllä se ruokavalio vaan vaikuttaa särkyihin ja energisyyteen. 






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti